sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Koulutus on ohi


Nyt on meillä Kaapon kanssa Vilanderilla käynnit tältä erää ohi. 
Torstaina oltiin viimeinen kerta.
Ja tyytyväisinä ollaan.....
Ainakin vielä.

Torstaina totesin perille päästyämme, että taisi emännällä jäädä aivot kotinarikkaan, 
sillä tämä oli neljäs ja viimeinen ajo Kokemäelle,
niin tottakai ajelin kiitettävästi risteyksen ohi.
Vaikka mielestäni tuo kääntyminen kakkostieltä on joka kerta ollut  vaikeasti havaittavissa, en siltikään edes ensimmäisellä kerralla ajanut vikaan....
Vaan nyt ajoin.....  :O(

Kävimme sitten kääntymässä viisi kilometriä lähempänä Poria, 
mitä meidän periaatteesa olisi pitänyt olla.

Viimeinen tunti meni hyvin.... todella hyvin....
ja Kaapo totteli minua täydellisesti.
Oli oikein hyvä mieli kun lähdimme ajamaan taas kotia kohti.

Kotona mieli tosin muuttui....
Kun huomasin mitä pahojaa koirapoika oli taas aikaansa tappaakseen harrastanut.

Oli ensinnäkin kuskinpuoleisesta takaovesta pistellyt poskeensa ikkunan avauksen nupin.....  :O(
Sekä sen "koukun" johon turvavyön saa penkin selustalla pujottaa, ettei se jää penkin "sisään", kun selkänojan nostaa uudelleen ylös, sen oltu alas laskettuna.

Tänä aamuna Kaapo tervehti minua sängyn vierellä kuivaruusu suussaan....
Tämän taidon/kyvyn kun saisimme vielä katoamaan jonnekin taivaan tuuliin.
Vaikka olihan se omalla tavallaan mukava saada ruusu heti aamusta...
En vaan olisi halunnut sitä pureskeltuna.

Kolinapurkki meillä on nyt ollut toista viikkoa käytössä.
Pureminen on loppunut!!
SE on asia, josta olen enemmän kuin tyytyväinen.
Tuntuu mahtavalta!
Välillä Kaapo tosin meinaa riehaantua...
Mutta palaa ruotuun kyllä välittömästi.

Kolinapurkin käytön myötä tosin koirapoika on alkanut taas yritää vetämistä.
Taluttimessa vetäminenhän  loppui toisen käyntikerran jälkeen oikeastaan kokonaan.
Nyt sitä esiintyy taas varsinkin lenkin alkupuolella "hieman".
Tosin ei mistään samanlaisesta vetämisestä voi puhuakaan,
mitä se oli ennen...
Silloinhan en pidellyt Kaapoa kuristuspannalla mitenkään päin,
vaan käytössä oli kuonopanta.
Kun Kaapo päätti mennä..... silloin mentiin.
Nyt se on sellaista vetämisen yrittämistä,
mutta on kuitenkin.

Silti kaiken kaikkiaan meidän koulutus onnistui enemmän hyvin, kuin odotin.
Voin kyllä suositella kaikille samaa, jos yhtäänkään siltä tuntuu.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Meillä kummittelee...tai emännän muisti pätkii....


Niinpä.....
Jossakin nyt pätkii ja kunnolla.......... 


Meiltä löytyi eilen aamulla tämä koira eteisen lattialta, Kaapon suusta ja sisälmykset leviteltynä ympäriinsä.
Aamulla olin vienyt Kallen asemalle hieman ennen seitsemää ja tapani mukaan painunut takaisin nukkumaan. Silloin lelukoiraa ei eteisessä ollut, mutta herättyäni uudelleen se siellä oli...

Kääntelin, vääntelin ja katselin kummissani. Koira oli niin vieraan näköinen, etten ainakaan tältä istumalta sitä tunnista.
Enkä tunnusta koskaan hankkineen....
Mutta mistä se sitten meidän eteiseen oli ilmestynyt?
Mieleen hiipi jo ajatus siitä, että joku oli nukkuessani meillä käynyt ja lelun Kaapon suuhun lykännyt...
Mutta niin absurdi ajatus jopa minusta, ei tuntunut mahdolliselta.
Lapset ehdottivat vaihtoehtoa, että Kaapo on sen suussaan raahannut sisälle jostakin ulkoa. 
Mutta....
Tuon kokoista lelukoiraa ei edes Kaapo, jolla tosin tuntuu olevan kyky piilottaa suuhunsa mitä tahansa, pysty minun huomaamattani kitaansa mistään tunkemaan.
No....
Tämä koirantarina on arvoitus edelleen....ja jollakin lailla minusta tuntuu, että se arvoitukseksi jääkin.
Tosin se on minua ajatellen kaikkein huonoin vaihtoehto, sillä en todellakaan pidä selittämiättömistä asioista.....  :O(


Eilen olimme Kaapon kanssa kolmanne kerran Kokemäellä ja Vilanderilla.
Menomatka sinne autossa on aina yhtä hullunmyllyä.
Kaapo kieppuu ja keikkuu takapenkillä.... Repii...Kaivaa ja järsii kaiken mahdolllisen.
Ja pitkärunkoinen koira kun on, eivät nuo turvavyövaljaat ole mikään paras vaihtoehto koiran autossa kuljettamiselle.
Kaveri eilen ehdotti, että hankkisin turvaverkon autoon, vaikkei auto farmari olekaan....
Laittaisin Kaapon takaluukkuun turvaverkontaakse, sillä saahan auton täysin farmarinomaiseksi, onhan tuo hatchback.
Mutta epäilen, ettei tila takana kuitenkaan riitä ison koiran istumiseen, sillä takaluukku alkaa laskea viistosti heti saranoiden kohdalta.
Tila  onkuitenkin varmaan liian pieni Kaapolle, vaikka autossa melkein kaksimetrisiä kaappejakin olen kyennyt raahaamaan.


No pääsimme kuitenkin eilen suhta kunnniakkaasti Kokemäelle, väikka välillä jouduin Kaapon päätä työntelemään pois etupenkkien välistä, kun tuo yritti jotakin edestä käydä rohmuamaan...
Loppuajan Kaapo sitten roikotti päätään etuistuimien välissä olevan kannellisen lokeron päällä ja kun varovasti salaa kurkkasin, näytti koira siltä, että "taas mamma kieltää kaiken kivan tekemisen"....


Eilen saatiin uusia eväitä matkaan.
Kolinapurkki on nyt käytössä. Saapis nähdä miten emäntä, siis allekirjoittanut, osaa tuon käytön toteuttaa.
Hyvin se meni treeantessa, mutta tulokset näkee sitten vasta joskus.....
Saatiin onneksi purkki mukaan matkaamme sieltä. Sillä ehdin jo pariin kertaan miettiä, että onko tässä pakko juoda pikkutölkillenen olutta, että on joku mistä purkki rakentaa.


Jääkausi meillä jatkuu edelleen.
Sillä erotuksella, että nyt on lupa 2-3 kertaa päivässä kutsu akoira luokse, ja paijata.
Lenkkikaveri,  jonka kanssa on näiden meidän flunssien vuoksi ollut taukoa muutama viikko lenkkeilyssä, tai oikeastaan koko Kaapon koulutuksen ajan...Totesei eilen, että kyllä on koirapoika rauhoittunut huomattavasti.
Se oli mukavaa kuultavaa..



 

torstai 4. maaliskuuta 2010

Toinen kerta Kokemäellä

 
  
Tänään oltiin kaapon kanssa toinen kerta kokemäellä Vilanderilla. Viime viikolla jo piti mennä, mutta meikäläisen tauti otti  niin lujan yliotteen ettei tarvinnut kuvitellakaan sängystä nousua.
Meillä jatkettiin siis jääkautta toinen viikko, eli nyt on tätä ollut kaksi viikkoa putkeen.

Tänään sitten lähdettin kohti Kokemäkeä hieman sekavissa tunnelmissa. Olin satavarma, että koko homma on mennyt poskelleen.... sillä Kaapo oli alkanut parina kolmena viime päivänä käyttäytyä kuin jääkaudesta ei olisi koskaan mitään hyötyä tai tulosta ollutkaan.

Mutta kyllä perillä kivi vierähti sydämeltäni, kun kerroin meidän menneen takapakkia ja Vilander totesi, että niin sen kuului mennäkin.......HUH!

Tänään treenattiin kävelyä taluttimessa...
Ja en voi kuin todeta, ettei Kaapo ole ikinä kanssani kävellyt NIIN HIENOSTI.
Hienosti siksi, että koirapoika EI VETÄNYT ja jos meinasi .... sain sen loppumaan heti kättelyssä.

T'äytyy sanoa, että tämä treeanus oli vähän eri luokkaa kuin viime syksyinen....
Siihen en ole ollenkaan tyytyväinen..... en saanut sitä apua, mitä olisin tarvinnut ja tahtonut.

Nyt jatketaan kävelytreenejä ja jääkautta jatketaan taas viikko. Seuraavan kerran ajelemme ensi viikolla Kokemäelle.

Itsellä on melko sekavat tunteet olleet tämän jääkauden suhteen. Ensin tunsin suunnatonta tuskaa, sillä Kaapo oli ensimmäiset päivät todella masentuneen oloinen.
Oli pakko "purra huulta" ja tukahduttaa tunteensa, sekä halunsa mennä halaamaan tuota veijaria.
Sitten alkoikin jo sujua. Tosin sairastamallani flunssalla lienee oma osuutensa....
Kyllä minä luulen, että meille elämä vielä hymyilee ja leveästi .........  ;O)