Kolmivuotias

Tänään meillä on kolmivuotias.

Villi ja innokas.

Karvainen kuomanen Kaapo....

Kakusta lähti ensimmäisenä nakkikynttilät.

Villikko koirapoika täytti tänään siis kolme vuotta.

Miten nopeasti tämä aika meneekään.

Juurihan tuo oli piskuinen pallero.

Puri ja riekkui....

Nyt onneksi vaan enää riekkuu.

Tulee tähän viereen kun kirjoitan.

Laskee kuolaisen kuononsa

reidelleni ja lepuuttaa sitä siinä.

Tuhisee ja vaikuttaa onnelliselta oloonsa.

Odottaan pitkiä lenkkejämme.

Vartioi minua askel askeleelta,

etten joudu hukkaan.

Ilmoittaa kotona äänekkäästi

ulkopuolisille olemassaolostaan..

Koirapoika.

Miten sinua rakastankaan.

LUNTA

Nyt sitä vihdoin taas on...

Lunta.

Koirapoika saa nauttia sydämensä kyllyydestä.

Ja kyllähän tuo nauttiikin.

Kun ensimmäiset lumihiutaleet alkavat leijailla maahan.

Kulkee koirapoika kuono pystyssä, kohti taivasta.

Nuuhkii ja on kuin haluaisi imaista jokikisen putoavan hiutalee

syvälle hajunystyröidensä uumeniin.

Kun maassa on ohut valkoinen kerros

on koirapojan ihan pakko päästä peuhtaroimaan

tuo hentoinen lumi turkkiinsa.

Kraaputtaa kuona pitkin jäistä maan pintaa.

Koirapoika on talvenlapsi

Ja sen huomaa,

Oma rakas koirapoikani.

HYVÄÄ JOULUA!

Paksusti täällä voidaa...

Vaikka emäntä ei blogia olekaan jaksanut päivittää!

Jouluiloa kaikille koirakamuille!!

 

Haavoittunut poika parka

Meikäläinen on taas ollut oikein esimerkillinen koiranomistaja.

Enpä ollut huomannut koirapojan toisen takajalan kantapäähän tullutta haavaa.

Eipä tuo tosin sitä ontunut, valittanut, aristanut tai muutakaan sellaista.

Epäilen siis suuresti, 

että se sinne oli ilmestynyt samana päivänä, 

jona huomattiinkin....

Tai Noge huomasi,. en siis minä.... :O(

Ja kyllähän Kapsu jalkaa sitten silloin aristi.

Haava ei ole syvä, ennemminkin kuin olisi hiertymä.

Ei harmainta aavistustakaan vaan mistä lie tullut.

Yritin sitä sitten parhaani mukaa puhdistaa, lääkitä, 

sitoa ja kuvissa tulos.... ;O)

Kymmenisen minuuttia side pysyi paikoillaan.

Ensimmäinen meni niin pahasti solmuun jo laitettaessa, että oli pakko laittaa pois ja ottaa uusi.

Mutta sain kuin sainkin tuon paikoilleen pyristelyistä huolimatta.

Kymmenen minuuttia ja se oli revitty varpaiden päälle.

Parempi siis poistaa kokonaan.

Kapsu kaikenlisäksi näytti juuri niin loukkaantuneelta, kuin vain koirapoika voi näyttää, kun tuntee kokeneensa vääryyttä.

En siis voinut rääkätä äijää enempää.

 

Somerolla taas

No niin.

Täällä ollaan.

Taas Somerolla meinaten.

Ihmenainen tuo emäntä, 

ei oikein osaa päättää missä se meidän koti lopulta pitäisi olla.

Ihan ite laskin... tassukarvoista...

Että tää on nyt sitten jo viides koti, tai kuudes jos kennelkoti lasketaan mukaan, 
jossa meikäpoika asuu .... Ja lasketaanhan se.

 

Nyt ollaan sitten taas lähellä kaikkia läheisiä.

Saarentaaksekin voi mennä vaikka joka päivä...

Tai monta kertaa päivässä.

Ja me mennäänkin, kuten kuvista näkyy.

 

Ja mikä kivointa, ei tarvitse asua kerrostalossa.

Tulipahan sekin hoffipojan kokeiltua.

Omakotitalo on omakotitalo, ei siitä mihinkään pääse.

Ja täällä on taas niin tavattoman paljon ihmeteltävää.

Haisteltavaa ja maisteltavaa.

On tuttuja "kulmia" ja vähän vieraampia polkuja.

 

Mutta toi kuvaaminen.

Sen vois kyllä lopettaa, tai ainakin vähentää.

Tai ainakin rajoittaa, tai jotain.

Rajansa se on hoffipojallakin kuvissa keikaroinnin suhteen.

Vai mitä?

Kesäkelit vaan jatkuu

Kesäkelit senkun jatkuu. 
Kuuma on, eikä täysimääräisestä lenkkeilystä tahdo tulla mitään. Päivällä jaksaa vain sen verran, että  "pakolliset  " tulee suoritettua. Illalla onneksi on uskaltauduttu täysimittaiselle keikaukselle.

Kaapon kanssa ollaan tällä viikolla rundailtu autolla. 
Eestaa Karkkila - Forssa- Somero.
Ilmastoitu auto on onneksi upea keksintö.

Keskiviikkona Kaapolla oli kovemman luokan meno päällä. Laivakoira Ellu piti Kapsun vireystilasta huolen. 
Tosin Ellu kai totesi, ettei tätä poikaa niin vain lähimastoon päästetä  ja antoi valkoisten hampaidensa näkyä, jos liian lähelle uskaltautui.

Eilen ihmettelin, mitä Kaapo touhuilee, kun alkoi kesken kaiken ryömiä auton takaa, auton alle.
Komensin koirapoikaa pois, sillä näytti siltä, iso koira, matalan auton alla, että kiinnihän tuo tuonne jää.

Selvisi sitten kuitenkin, mitä varten siellä oltiin melkein hännänpäätä myöden.
Emäntä typerys oli mennyt ja peruuttanut luulelun päälle ja pitihän se tottakai auton alta pois hakea.


Kapsupoika täyttääkin tänään kokonaista 2,5 vuotta.
Näin se aika kuluu.


 
 

Juhannustaikoja

  Onnen aikoja
Juhannustaikoja

Koirapojalla