sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Kesäpäiviä huoletonna












Kaapolla sitten tuli perjantaina 1,5 vuotta täyteen.
Iso ukko jo.
Meidän päivät ovat kuluneet samaa rataa... "maalla" ollaan vietetty kaikki päivät.
Kaapo saa kirmata vapaana ja minä näpertelen kaikkea kivaa.


Syödään puna- ja mustaherukoita. Ja Kaapon herkkua on kirsikat.
Niitä onkin tullut. Ollaan kerätty litra kaupalla, riittää säilöttäväksi vaikka molemmilla suut napsaavat koko ajan ahkeraan.


Ai niin ja ukolla on uusi "harrastus".... Aina kun tuo huomaa, että tehdään lähtöä "maalle".... Pitää saada vettä keittiön hanasta.......  ;O)


Ja kavereitakin Kaapolla riittää.  Lampaita ja monta karitsaa.
Eilen saatiin oikein urakalla häätää niitä sipuli- ja perunamaasta takaisin omalle laitumelle.
Hyvin tuntuivat tosin perunanvarret maistuvan, eikä sipulitkaan kaikki ihan maahan jääneet.....  :O(


Kaapon kielikin on nyt "ei akuutti"-vaiheessa.
Koepala on edelleen ottamatta, sillä tuo "kasvannainen" hävisi siitä taas yhtä äkkiä kuin tulikin.
Eläinlääkäri tuumasi, että mitä todennäköisemmin se viittaa siihen, että se on jokin immunologinen juttu...
Ainakaan tulehdus tai kasvain se ei voi olla, koska häviää tuolla lailla...
Mikä helpotus.
Nyt vain odotellaan, josko sitä vielä kieleen ilmestyy, sitten kiireen vilkkaa näytteeen ottoon.
Toivotaan nyt kuitenkin, ettei siihen enää tulisi tarvetta.


Lenkkeilty näillä helteillä ei paljon olla. Vapaata juoksua päivisin ja illalla pieni lenkki.
Tosin sekin oikeastaan MINUN tulisi jättää tekemättä, sillä menin pahalainen ja sain vasempaan jalkaani jännekalvon tulehduksen ja lenkkeily on oikeasti kokonaan kiellettyjen listalla.
Mutta pakkohan sitä vähän on......  :O( 


Mutta Kaapo on laihtunut, melkein neljä kiloa, vaikka lenkit ovatkin lyhentyneet tilapäisesti, mikä on hyvin positiivista.....  ;O)




perjantai 9. heinäkuuta 2010

Helteistä heinäkuuta.


Tätä tämä on..... elämä hoffipojan kanssa........   ;O)
Kaapon kanssa äsken laitettiin puhtaita lakanoita. Kaapo auttoi........
Puhdas lakana näyttää nyt tuolta......   :O(
No, kun hän nyt vaan tykkäsi asetella leukansa siihen sängynreunalle lepäämään...
Ja milläs sitä muisti, että tuli juuri töngittyä nokka nummessa tuolla iltalenkillä.


Ollaan nämä hellepäivät rampattu ahkeraan mamman mökillä juoksentelemassa ja hellettä pitämässä.
Kyllä jokaisella koiruudella tulisi olla oma piha, jossa saa vapaana temmeltää sydämensä kyllyydestä.
Vaikka Kaapo on villi ja raju, minkä tosin oletan olevan paljolti rotuominaista, osittain johtuu myös koirapojan nuoruudesta, niin se on todettava, miten hienosti Kaapo tottelee ja ottaa käskyt vastaan.

Kaapo koki tällä viikolla jopa ensimmäisen "auton perässä juoksunsa"..
Siis...Huom! Kaapo juoksi pellolla perässä ja auto ajoi hiekkatiellä edellä.

Ja uimassa on käyty....tosin meikäläinen ei hevillä nahkaansa näissä vesissä "liota", mutta Kaapo on sitten uinut senkin edestä.


Kaapo nauttii suuresti näistä kesäpäivistä, kun ei tarvitse sisällä jököttää, vaan päästään tuonne ulos vapaana touhuamaan.

Kotona onkin sitten todella kuuma. Täällä on pahempaa kuin saunassa, jos näin kulunutta fraasia voi käyttää.


Iso ukkohan Kaapo jo alkaa olla, ainakin kooltaan ja tämän kuun lopulla jo 1,5 vuotta... toisaalta vielä ihan "nuorukainen"... 
jolle Nogen töistään tuomat herkkuluut on kaikki kaikessa......