lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kesäkelit vaan jatkuu




Kesäkelit senkun jatkuu. 
Kuuma on, eikä täysimääräisestä lenkkeilystä tahdo tulla mitään. Päivällä jaksaa vain sen verran, että  "pakolliset  " tulee suoritettua. Illalla onneksi on uskaltauduttu täysimittaiselle keikaukselle.

Kaapon kanssa ollaan tällä viikolla rundailtu autolla. 
Eestaa Karkkila - Forssa- Somero.
Ilmastoitu auto on onneksi upea keksintö.

Keskiviikkona Kaapolla oli kovemman luokan meno päällä. Laivakoira Ellu piti Kapsun vireystilasta huolen. 
Tosin Ellu kai totesi, ettei tätä poikaa niin vain lähimastoon päästetä  ja antoi valkoisten hampaidensa näkyä, jos liian lähelle uskaltautui.

Eilen ihmettelin, mitä Kaapo touhuilee, kun alkoi kesken kaiken ryömiä auton takaa, auton alle.
Komensin koirapoikaa pois, sillä näytti siltä, iso koira, matalan auton alla, että kiinnihän tuo tuonne jää.

Selvisi sitten kuitenkin, mitä varten siellä oltiin melkein hännänpäätä myöden.
Emäntä typerys oli mennyt ja peruuttanut luulelun päälle ja pitihän se tottakai auton alta pois hakea.


Kapsupoika täyttääkin tänään kokonaista 2,5 vuotta.
Näin se aika kuluu.