Mahatautinen koirapoika parka

Koirapojan kanssa ollaan nyt sitten jo melkein kaksi viikkoa, tämän kuumeiluni ajan tehty vain ihan pakolliset pikkukävelyt ulkona,
Urospuoliskokin on ollut nämä kaksi viikkoa niin sidottu töihinsä, ettei ole sunnuntain jälkeen paljon ehtinyt auttelemaan.
Omat tekemisetkin tässä kärsii, oikein tahdo jaksaa.

Kun tähän vielä lisää koirapojan ripuli-/oksennustaudin, joka pukkasi päälle juuri sitten samaan aikaan, niin...

Eilen hinkkasin hikipäässä olohuoneen vaaleaa mattoa, kun yritin saada keltaisen oksnnuksen irtoamaan siitä. Ja ulkona ollaan saatu ravata muutama ylimääräinen kerta.
Eilen olin eläinlääkäriin puhelinyhteydessä ja kävin hakemassa apteekista Canikuria...
Niitä on koirapoika nyt napsinut, eikä nuo Canikurit ole mitään pieniä, taitaa pituusmittaakin yhdellä tabletilla olla neljä senttiä ja paksuutta etusoremeni verran.
Ja vaikka Kaapo onkin isokokoinen koiruus, joudun jokaisen suupalan vielä puolittamaan, eli sinne koirapojan nieluun pitää saada uppoamaan kaiken kaikkiaan kymmenen suupalaa.
Tuon kokoinen rotjake kun tarvitsee jo viiden tabletin kerta-annoksen.
Nyt kolmen lääkityskerran jälkeen tuntuu, että vatsa olisi rauhoittunut.
Toivottavasti.

Viinirypäletaisto

Kaapo innostui illalla "viinirypäletaistoon".
Jos ei suosiolla, niin sitten pakolla...Mulle......mulle...... mulle....
Tuntui koirapoika ajattelevan.

Tänään oli poikkeuksellinen aamu. En muista milloin, vai liekö koskaan koirapoika herättänyt aamulla.
Tuossa se aina tuhisee ja kuorsaa niin tyytyväisenä lattialla, sängyn vieressä, ilman huolta mistään.
Ei kai pakota tai kiristä, eikä muutenkaan mikä ajaisi liikkelle.
Nukkuu juuri niin kauan kuin toisetkin.

Vaan tänään herätti, puoli seiskalta.
Koirapoika raukka on kärsinyt tämän päivän mahataudista.
Miten minusta vaan tuntuu, että tässä asuessa on koirapojalla ollut jo ties miten monta kertaa maha kuralla.
Samoin kuin minä taudissa, en tosin mahasellaisessa, mutta taas mennään antibiooteilla eteenpäin, keuhkotulehdus päällänsä.

Ja koirapoika raukka kärsii, kun emäntä ei pääse lenkittämään.
Pika pikaa tarpeille ja takaisin sisälle, sitä on meillä viime päivät olleet.
Sillä emännän 9 päivää jatkunut kuume ei oikein ole koirapojan onni.
Ehkä tämä tästä iloksi vielä muuttuu ja päästään kirmaamaan taas pää kolmantena jalkana sydämemme innosta.

Uus vuos.....

..........ja uudet kujeet........ 

Tai mitä noita muuttelemaan, mukavia nuo ovat olleet entisetkin.

Sama rauha ja entiset kujeet....

Olkoon siis niin.

Emäntä vaan on nykyisin niin laiskanpulskea, ettei paljon jaksa meikäpojan blogia päivitellä....

Eikä tuo meikäläisen vireystilakaan kovin kehuttava ole ollut.

Katsotaan miten käy tänä vuonna....syntyykö tekstiä.