Eiliset toilailut kuvasin, tänään ei enää kestänyt kaivaa kameraa esille....
Kun painelin keittiöön katsomaan, mitä ukkeli panikoi,
oli vastassa enemmän ja vähemmän kaunista katseltavaa......
( tarkoitus ei ollut kuvata varpaitani, mutta tulkoon nekinnyt tässä esitellyiksi.....)
Ukkeli oli juossut suoraa keittiön ulko-ovesta sisään....
Liukunut koko keittiön lattiapinta-alan mitalla pitkin laminaattia ja pysähtynyt
ryminällä tikipöydän kaappeihin....
Tulos oli sen mukainen.
Ja minä.... oiekin ei tiennyt, itkeäkö vaiko nauraa... kumpaakin tuppasi tekemään.
No ei se vielä riittänyt, sillä pesuhuone on aivan toisessa päässä taloa,
joten kurassa olivat myös eteisen lattia, kodihoitohuoneen- ja pesuhuoneen lattia.... :O(
Tässä ukkeli pestynä ja sen näköisenä, etten minä...
siis minä muka... en mitään ole tehnyt.
Koira poika oli yltä päältä paksussa ihan oikeassa ja kunnon savessa.
Eikä todellakaan siinä vaiheessa tullut edes pieneen mieleen lähteä etsimään kameraa, saadakseni tuon "savikasan" kuvattua.
Ensisijainen tavoite oli saada "savikasa" edes suurinpiirtein kunnialla pesuhuoneeseen.
Tänään olin päivällä siivonnut, imuroinut, pessyt lattiat...
Ilta kahdeksalta meillä pestiin jälleen lattiat....
Kaapo oli ehtinyt uudellen tuonne saveen kaivelemaan.
multaa kylläkin löytyy.
Sitten selvisi alkulähde savelle....
Ukkeli on kaivanut pihan taaimmaisesta nurkasta aitatolppansa melkein maasta ylös...
Ja näemmä kun tarpeeksi kaivaa, mulla alta paljastuu tuota iki-ihanaa savea.
Jotta näin meillä.......... ;O)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Blogissani on käytössä kommenttien tarkistus toiminto, joten kommenttisi näkyminen julkisesti saattaa kestää jonkin tovin.
Kiitos kommentoinnistasi!