Kotilaumassa

Lauantaina oli se SUURI päivä, kun Kaapo vihdoin tuli omaan kotiin kennelistä.

Miehen kanssa lähdimme aamulla ennen kymmentä ajelemaan kohti Hämeenlinnaa, hyvin jännittyneinä.

Perille päästyämme, ei Kaapon pentueessa ollut enää paikalla kuin Kaapo ja velipoika, kaikki muut olivat jo edellisen päivän ja sen aamun aikana siirtyneet uusiin koteihinsa.

Kotimatkaa Kaapo lähti taittamaan auton takapenkillä, miehen sylissä ja tuntui hyvin tyytyväiseltä pikkupennulta.

Automatka meni hienosti, välillä Kaapo katseli suurin, ihnmetystä täynnä olevin silmin maailmaa, auton ikkunasta ja välillä alkoi pelottamaan niin paljon, että piti työntää kuono piiloon isännän kainaloon.

Kotiin saapumista odotimme jännityksellä, sillä yleensä ulko-ovella on vastassa Siiri, usein myös Petterikin, se miten nämä uuteen tulokkaaseen tulisivat suhtautumaan, oli siinä vaiheessa vielä kysymysmerkki.

Siiri parka koki ilmeisesti elämänsä järkytyksen.

Kissa muistutti noita pilapiirrosten sähiseviä kissoja, niin karvat nousivat pystyyn ja Siiri paineli karkuun sen kuin kintuistaan pääsi.

Nyt Kaapon kotiintulosta on jo kolme päivää aikaa, Siiri alkaa pikkuhiljaa hieman liikkuakin, mutta hankalaa se tuntuu olevan. Meidän vauva tähän asti, ei oikein taida pitää uudeta tulokkaasta, joka jakaa nyt huomion.

Edes leikkiminen ei Siiriä nyt innosta, vaikka miten olemme yrittäneet. Kenties aika tekee tehtävänsä, kun vaan jaksaa yrittää. Uskon niin, että Siiri kohta taas on sama leikkisä kissa kuin tähänkin asti.

Kaapo on uuteen kotiin ja laumaansa sopeutunut kiitettävän hyvin.

Sisällä pissapaikka löytyy sitä varten asetetuilta lehdiltä, vain muutaman kerran on hätä yllättänyt muualla.

Alusta asti Kaapo on TOSI hienosti tehnyt tarpeensa ulkona ja vaikuttaa tosi iloiselta, kun tätä kehutaan.

Ja ruokahalu.... se on valtava......... ;O)

Tosin jossakin luki,että pennun syöminen "rauhoittuu", kun se huomaa, ettei ruokailussa enää joudu ahmimaan siitä pelosta, että sisarukset veisivät oman ruoan. Tosin uskon,että Kaapolle ruoka maistuu kiitettävästi vastakin.

Mies sanoi, että Kaapo on komea poika, oli paljon isompi kuin veljensä, vaikkakin kuuleman saman painoinen tämän kanssa.

Tähän asti, nämä muutamat päivät, jotka Kaapo on kotona ollut, meillä on menneet todella hienosti.

Ensimmäisen yön Kaapo nukkui, keraakaan ei herättänyt meitä, kahdet pissat oli yön aikana ilmestynyt sanomalehdelle.

Tosin pukeminen Kaapon kanssa on oma rituaalinsa. Kova työ tulee olemaan siinä, että hänet saa oppimaan olemaan purematta kaikkea mikä liikkuu. SE siis on ensimmäisiä asioita, joita täällä harjoittelemme..... pikkuhiljaa...

Eilen aamulla suusta löytyi sekä sukkahousuni, rintaliiviini, että housunlahkeeni..... ;O)

Kaapo on ihana, vauvakoirantuoksuinen, pissakone, kakkakone, joka tutkailee uteliaana maailmaa täällä sisällä ja ulkona. Syö ahnaasti ja nukkuu hyvin. Kaapo on vienyt heti meidän kaikkien sydämet, niinkuin pikkukoira vain voi viedä.

Hienosti Kaapo osaa jo tulla luokse, kun käskee, "Tänne". Tosin eilen meidän ulkoiluhetkemme olivat monta kertaa sitä, että Kaapo kun oli tehnyt pari kerta tarpeensa, hän lähti kovaa vauhtia vilistämään ulkorappuja kohti ja sisälle oli kova hinku päästä.

Onnistui meiltä silti kuitenkin leikkikin ulkona hienosti. Kaapo on kova poika hakemaan narulelua ja palloa.

Tänään Kaapo jopa toi lelun minulle, "tänne" pyynnöstä. Tosin se saattoi olla vain hetkellinen oivallus, mutta joka tapauksessa me joka päivä menemme eteenpäin.

Valitettava asia on vain se, että olen itse ollut sunnuntaista asti hieman vajaakuntoinen. viiden vuoden tauon jälkeen sain sunnuntaina rajun migreenikohtauksen, eikä se ole mitään herkkua. Tämä viikko menee todennäköiseseti näin hieman puolikuntoisena.

Valokuvia Kaaposta on otettu myös jo kovasti.... Niin paljon, että eilen pikkukoira hermostui minun kuvaamiseeni ja yritti syödä koko kameran...... ;O)